 |
Iik - hiiri!
Lemmikkihiirellä on jo pitkä historia. Lemmikki- ja
ulkonäköominaisuuksista on myös kisattu hiirinäyttelyissä jo
pitkään, etenkin Englannissa hiirten kasvattamisella on pitkät perinteet. Niin
sanottu show-tyypin hiiri tuleekin Englannista. Se on suurempi ja massakkaampi kuin 'maatiainen'
serkkunsa - perinteinen 'lemmikkitason' hiiri - ja kasvatettu nimenomaan vastaamaan
rotumääritelmän asettamaa kauneusihannetta hiirestä. Paitsi
ulkonäöllisiin ominaisuuksiin, show-hiiren kasvatuksessa kiinnitetään
tietenkin huomiota myös eläinten terveyteen ja helppoon käsiteltävyyteen,
sillä kauniskaan hiiri ei ole näyttelyvoittaja, ellei se ole terve ja mukava
käsitellä. Siksi show-hiirestä saa myös erinomaisen lemmikin.
Urosten ja naaraiden välillä ei ole kokoon nähden suurtakaan eroa. Eroa sen
sijaan on käyttäytymisessä sekä hajussa. Vaikka hiiressä on aina oma
lajileimallinen tuoksunsa, on se uroksella selvästi voimakkaampi kuin naaraalla. Uroksia ei
myöskään yleensä voi pitää yhtä useampaa samassa
terraariossa, sillä aikuiset urokset voivat olla todella aggressiivisia toisiaan kohtaan.
Sen sijaan naaraat ovat sosiaalisia ja tulevat mainiosti toimeen 3-5 eläimen
yhteisöissä.
|
Hiiri elää yleensä noin 1,5 vuotta. Sukukypsyys saavutetaan jopa kuukauden -
puolentoista iässä, vaikka naaraalla ei tulisikaan teettää poikasia ennen
3-4 kuukauden ikää. Tästä syystä poikaset on erotettava sukupuolittain
omiksi ryhmikseen jo neliviikkoisina, jotta ikäviltä yllätyksiltä
vältyttäisiin! Naarashiiren kiimakierto kestää noin 3-5
päivää ja kantoaika on tyypillisesti 18 vuorokautta. Poikuekoko voi vaihdella
paljonkin ja on todennäköisesti periytyvä ominaisuus. Poikue voi kuitenkin olla
valtava, jopa 15 - 20 poikasta, joten asiaa sietää harkita tarkkaan, ennen kuin
päättää hankkia hiirelleen poikaset!
|
Lue lisää:
Hiiren asumus >>
Hiiren hoito >>
Hiiren ruokinta >>
|
|